09/07/2009: "ROSE MADDOX & THE MADDOX BROS - DID YOU EVER COME HOME"
Mä olen tässä keväästä lähtien kironnut, kun luonto änkee eteen. Jos ei hirvet juokse tielle, niin ainakin joku niistä miljoonasta jäniksestä, rusakosta tai kaniinista aiheuttaa sydäreitä. Tai kettu tai supi. Tai jonkun mäntin vapaana ulkoileva kissarassu. Eikä kotonakaan saa olla rauhassa, kun on niin lämmin että täytyy pitää ikkunaa auki. Aina sieltä surraa vähintään kärpänen sisälle. Usein löytää jonkun yökkösen tai jopa korennon kattolampustansa pörisemästä vittumaisesti. Tai ampiaisen keskeltä lattiaa väijymästä pahaa-aavistamatonta jalkapohjaa.
Töissä ei vielä ole ollut tätä luontohyökkäystä. Pimpiäiset ja pörriäiset aiheuttaa kauhunkiljahduksia takalaiturilla kahvittelijoissa, mutta se nyt on luonnollista kun takapihalla on pikkuinen metsikkö ja väliseinässä on kimalaispesä.
Olen kiitellyt Luojaa siitä, että tänä vuonna ei ole ollut hiiri-invaasiota. Viime vuonna niitä salamatkusteli sisälle kaalilavoissa ja niitä oli ihan perkeleesti. Viikossa kolme aamua alkoi armottomalla mikinmetsästyksellä. Missä mä olen varsin hyödytön, koska olen taipuvainen kiljaisemaan ja pakenemaan hiiren paikallistaessani.
No, tänään tuli sitten ensimmäinen. Röyhkeästi pääovesta. Lyöttäytyi muutaman asiakkaan seurueeseen ja paineli muina hiirinä suoraan myymälään.
Siellä sitten könyyttiin lattioilla ja kurkittiin hyllyjen alle. Mä kolusin ihan fikkarin kanssa HeVi-kaappini lavojen alustat. Ketään löytämättä. Maitokaapista saatiin vihdoin havainto, mutta paikanpäältä ei enää hiirosta yhytetty.
Kunnes tämä onneton oli ilmestynyt kyyhöttämään keskikäytävälle jostain sydänpohjiaan myöten järkyttyneenä. Tiedä kuka tai mikä sitä oli peljästyttänyt, mutta siitä se sitten ohjattiin ystävällisesti pahvilaatikkokyydillä tontin rajalle.
Ei kyl tarttis tulla enempää.
Huomenna siellä on kuitenkin kymmenen hiirtä ja kakskymmentä lintua.
Lisäys. Surffailin juuri Verkkoapteekkiin ostamaan naamanpesutarpeita ja vilkaisin ohimennen mitä niillä on tarjouksessa. DNA-isyystestit. Hintahaitari 195-295€.
Kaikkea sitä voikin kokeilla kotona.