12/29/2009: "BRANDED WOMEN - BOOMERANG"

Tuli asiaa korukaupoille, kun kuvassakin näkyvistä ikilemppareistani tipahti tähdet taas kerran ja luulin toisen niistä tällä kertaa hukanneeni lopullisesti. Thaikuista tuli saksalaisen firman kautta ja edullista oli. Joten tilasin samantien useamman parin, niin ei tarvitse olla pelkillä rei'illä jos ainoalle parille tapahtuu jotain. Tai joudu siitä syystä tilaamaan nopeasti paniikkiratkaisua kotimaasta kalliilla ja huonommalla laadulla. Kuten nyt noi pääskyt. Ihan kivat, mutta niiden istuvuudessa on pahasti vikaa. Ne on jopa keskenään eri kokoiset. Toki niin on mun korvatkin, mutta ei noin pahasti.
Tähdet säästän juhliin, kun ne sain vielä liimattua kasaan. Noi akryylit on varalle ja jos haluaa jotain erilaista välillä. Ei niitä voi käyttää alati, kun korvat hautuu niiden kanssa. Onneksi löytyi arkikäyttöön tollaiset luiset tunnelit. Luu on kyllä parasta tän kokosille korvanlehdille. Ei hiosta, ei jäädy, ei paina juuri mitään ja istuu napakasti paikoillaan.
Lisäksi tilasin itselleni joululahjaksi shieldit, kun ne oli niin nätit. Ja septumiin jemmatapin, koska edelleen haaveilen avaavani uudestaan umpeutuneen suosikkilävistykseni.
Koska musta se puuttuu mun naamasta. Ihan kun puuttuisi joku osa kasvoista.
EDIT! Kirjekuorta tarkemmin tutkittuani huomasin, että paketissa oleva tullin tarra on enkkua ja kiinaa ja postimerkin tilalle on liimattu kaksi "postimaksut maksettu"-tarraa, joista alimmassa on meksikolainen osoite ja päälimmäisessä Dubaissa sijaitseva postilokero. Pankki johon maksoin sijaitsi Nürnbergissa ja maksun saatuaan tämä Sveitsiin rekisteröity yritys ilmoitti paketin lähtevän Thaimaasta ja matkassa menevän noin viisi päivää.
En ole ennen saanut postia Thaimaasta, joten en ole aivan näin kansainväliseen touhuun tottunut. Mitä tää nyt on, globalisaatiota vai?