GENE VINCENT - B-I-BICKEY-BI, BO-BO-GO
Lomakooste!
Nukuin ja sairastin.
No, olen mä tehnyt muutakin.
Eilen kävin tiimarissa ostamassa uudet ikkunapaperit makuuhuoneeseen. Kesäisiä ruusunterälehtiä ja heiniä. Asentelin ne nopskaan ja ripustelin kukat takaisin ikkunalle ja loppuillan ihmettelin ja kirosin, että mikä perkele tuli, kun paperit kipristelee, eikä kosteus häviä ikkunan välistä. Nukkumaan käydessäni sitten tajusin vihdoin kokeilla olinko tullut laittaneeksi ikkunaa ihan oikeasti kiinni. Enhän toki. Nyt siitä näkyy jo läpi.
Tänään vein Herrasmiesharmaan taas huoltoon. Kahdeksalta aamulla. Mulla oli kynsihuolto kello 11, joten ajattelin että käveleskelen tuolta teollisuusalueelta keskustaan ja käyn aamupalalla jossain. Luulin käveleväni hitaampaa, joten yllätyksekseni seisoin tyhjällä torilla 8.15 ihmettelemässä, että onko täällä vielä mikään edes auki. No, löysin yhden kahvilan, josta sain sumppia ja lämmintä sämpylää vatsan täytteeksi ja Pohjalaisen hengenravinnoksi. Syötyäni ja luettuani kello oli 8.45. Huokailin siinä vielä tylsyyttäni vartin, kunnes viereinen Anttila aukesi. Sinneppä sitten pyörimään. Meni vartti. Kadun toiselle puolelle sittariin, toinen vartti. Sieltä sentään ostin vähän lankaa ja koukun. Sitten pyörin ja pööpöilin, kunnes aukesi Osuuspankki.
Jonottaessa meni 5 minuuttia, koska en ollut yhtä nopea kuin lauma eläkeläisiä. Reklamoin maksukorttini laadusta ja tilasin uuden. Sain valita kuvan. Otin C-kasetin. Ilmoitin myös, että kun tässä tulee kohta 30 vuotta täyteen, niin voisitte lopettaa Hippo-lehden lähettämisen. Virkailija sai huutonaurukohtauksen. Mä olen muistaakseni joskus 10 vuotta sitten viimeksi maininnut konttorissa asioidessani ja silti ne sitä lähettää. Oon maailman vanhin Hippo-kerholainen. Toivottavasti nyt loppuu.
Sitten pööpöilin siihen asti kunnes pääsin viilattavaksi. Laitettiin myös hieman keväistä kimalletta. Jonka jälkeen kiersin vielä kaikki tämän kaupungin kirpputorit löytäen yhden kirjan. Ja vielä epätoivoisena ajankulutuskeinona kävin heräteostoksilla K-raudassa, josta tarttui mukaan hyllynkannattimia kaksi. Ne menee keittiöön. Ehkä.
Sitten kävin hakemassa Kaarinan kotiin ja puhuin tovin mutsin kanssa puhelimessa. Pitkä päivä. Onneksi postilaatikossa oli pikkupaketillinen Lusheja, joiden kanssa mennä aromaterapeuttiseen suihkuun liottamaan kävelystä rasittuneita raajoja. Koska siis eihän kadulla voi seistä tekemättä mitään. Se näyttää mäntiltä. Toisaalta varmaan se korttelien ympärikiertäminen saattoi jonkun seisoskelijan silmään näyttää vielä mäntimmältä.
Kuvia!
Yhteenveto, uusimmat tossukat, Helsingin tuliaiset ja takaisin yksiväriseksi vaihdettu tukka kera kääkähtäneen Hippo-kerholaisen:

Laittanempa vielä linkkilöisen otsikonmukaiseen. Imekääpä TOSTA vähän energiaa auringonpaisteen puutteessa.
kissamau on 03.19.10 @ 05:04 PM CST [link]