ROLLINS BAND – LONELY

Haloo!

Jo perinteeksi muodostunut päivitys heti kun puolikas on poistunut pidemmäksi aikaa!

Oon ollut saikulla useamman päivän. Yskin sen verran perusteellisesti, että nyt pitää teippi kasassa keskivartaloa. Revin lihakset irti luista. Onneksi se kipu nyt rupeaa olemaan vain jomotusta ja kun nappailee särkylääkettä oikealla ajoituksella, niin sellaisena se pysyykin. Sain toki buranaa “parempia” reseptille, mutten minä niitä ole voinut syödä. Menee lanttu ihan jumiin niistä. Oon sitten maannut sohvalla katsomassa youtubesta vlogeja. Ihan mukavaa puuhastelua sekin.

No, toissapäivänä pääsin jo kotoa ulos vähän sopsop ja eilen jatkoin kirppiskierroksella. Tai siis kiersin yhden kirppiksen ja kävin kaupungista hakemassa lahjakortin viiskymppiselle muun henkilökunnan puolesta. Sitten kotiin teknisten vaikeuksien saattelemana, kun Ajattomasta klassikosta sekosi vaihteet. Onnekseni minun oma prinssini karautti pelastamaan kuin jonkun telepaattisen kutsun saaneena. Mä välillä oikein hämmästyn millainen supersankari se on. Terkkuja :)

Mut löysin mä juttuja mitä ostaa! Levyjä ja tommosen käsinmaalatun porsliinilautasen. Puhutteli kuva, pakko-ostos. Näyttää aivan kaljuilta päälailta korkeassa nurmikossa. Erityishieno mielestäni. Katselin myös senkkiä tai kaappia, muttei vieläkään löytynyt sopivaa. Jatkamme lihalaatikkolinjalla olkkarissa siis edelleen.

Sitpä en juuri muuta tehnytkään. Paitsi paistoin pannukakun itselleni illemmalla. Aika hyvää tulee, kun laitoin sekaan Oatlyn chai-maustettua kauramaitoa ja kunnon kourallisen kardemummaa. Maistuu melkein pullalta. Kahvin kanssa mainio.

Tänään oli Pohjalaiset joulumarkkinat ja siellä toki piti käydä. Sain jopa kaksi joululahjaa ostettua. Muun muassa. Ja uuden sienikorin itselleni. Ja kolme kiloa talviomenoita. Illan ajattelin kuluttaa lohkoen omenia pakkaseen. Ehkä mä voisi leipoa jotain omenaista myös, jos jaksaisin kipaista kauppaan.