THE MAYTALS – MY DAILY FOOD

http://youtu.be/l_gN7sw3n5k 

Kadonnutta päiväunirytmiä etsimässä. Puoli tuntia oon nyt istunut takki päällä olohuoneessa, odottaen parvekkeelta riippukeinusta vingahdusta. Ei kuulu vielä. Näin meillä on mennyt reilu viikko. Äite jatkuvasti valppaana lyömään tenavalle toppikset päälle ja kiikuttamaan sen pihalle. Kyllä tää rupee itseasiassa pikkuhiljaa toimimaan. Suurin ongelma on enää päivän viimeisille päikkäreille rauhoittuminen.  Eilen kyläillessäkin rauhottui ihan vieraassa paikassa yksin vierassänkyyn. Ja vielä toisessa vieraassa paikassa Äiten syliin. Reipas pikkuapina!

Yöthän meillä menee ihan loistavasti – on mennyt jo pitkään. Kiitos rotavirusrokotteen, uskomatonta kyllä. Saa nähdä mihin suuntaan noi unihommat lähtee sitten toisen annoksen jälkeen. Toivottavasti ei huonone tällä kertaa.

Mut eilen käytiin katsomassa melkein tasan kaksi kuukautta nuorempaa tulevaa kaveria. Ja jestas millainen shokki se mulle oli tommonen pieni sintti. Tai ei se edes ollut mikään pieni sintti, isompi se oli kuin meidän rontti syntyissään. Mutta piti vielä kotimatkalla tentata Iskää, että onko meidän poika muka ollut noin pieni ja surkea ikinä. Aika vissiin kullannut muistot, kun mun mielestä meidän lapsi on ollut aina tommoinen kuin se nyt on. Aktiivinen osallistuja ja skarppi kontaktinottaja. Iso poika! Mutta on se kuulemma ollut. Jännä, etten muista. Ei siitä ole lopulta kuitenkaan enempää kuin pari kuukautta. Hirveesti ne kehittyy univajeisen äidin huomaamatta.