MELROSE – HOT MONKEY LOVE

Oli viikonloppuna Pappa Fixarilla menoja. Perjantaina syntyi yksi pienenpieni prinsessa, joten tuohan syöksähti heti saunasta varpajaistamaan. Ja lauantaina hällä oli ennalta sovittu meno kavereidensa kanssa Routeen Melrosea katsomaan. Mikä minua tietysti jurppi. Koska Melrose. Ja saatoin aiheesta vähän mököttää. Mutten mä mukaan päässyt, kun fammolle on jo buukattu tälle viikolle kaksi puppevahtivuoroa, kun keskiviikkona on Pappa Fixarin suosikkiorkesteri Sabaton Rytmikorjaamolla ja perjantaina sitten minun lemppareista Mokoma. Mutta Pappa fiksasi taas upeasti tämänkin ja kun sunnuntain aamuna nousin aamuvirkku-Pupen kanssa aivan raivoaikaisin ja menin keittiöön, niin sielläpä oli pöydälle aseteltuna nimmaroitua levyä ja paitakin.

Voi sitä Pappaa <3

Pupelle puolestaan jopa keitin sosetta, kun itseä alkoi yököttää tuo purkkisapuskavalikoima. Tein oman version manaajanoksennuksesta. Parsakaalia ja vähän porkkanaa. Makua ei vastustanut, mutta siloisiin piltteihin tottuneesta pojasta ilmeni sihtikurkun piirteitä. Nyt siitä tulee samanlainen kuin isänsä, jolla on ilmeisesti nielussaan hetulat, joihin se siivilöi kaiken sellaisen, joka normaalilta ihmiseltä menisi ohi. Ja vähän sellaistakin, mikä ei ruokaan kuulu – kuten ravintoloissa hauleja ja kuitinpaloja. Itsehän nielen ruoan lähes kokonaisena, aikaa säästääkseni.

Ja! Sain tehtyä myös Lentokapteeni Puppelssonille lentolakin.

Fist pump!