MOKOMA – MARRAS

  

  

  

Nyt se liikkuu. Rupesi liikkumaan heti kun nimittelin häntä täällä käytännössä liikkumaan kykenemättömäksi. Ensimmäisenä poistui olohuoneesta ja meni omaan huoneeseensa leikkimään. Puoleksi tunniksi. Kävin välillä kurkistamassa ja Lentokapteeni Puppelsson vaan virnisti ja heilautti automiehen tervehdyksen. Nauroin, että jos se ylettäisi ovenkahvaan, niin se olisi jo muuttanut kotoa.

Ollaan myös kokeiltu vähän toisenlaista liikkumatapaa ja hommattiin Puppelssonille fillariin tuoli. Käytiin torillakin katsomassa junnufudista ja Puppelsson veti pienet päikkärit huomaamatta Fammon peräkärrykirppiksessä. Kotimatkan se selosti kuin Mertaranta konsanaan. Ja välillä kannusti ylämäessä. Sitten on lainailtu Faffan MONSTER-DAFFIA ja ajeltu Hietskuun iltapuurolle. Ja sen verran hippeilin pitkästä aikaa, että käytiin Pupen kanssa keräämässä Pappa Fixarin Sikalan ympäriltä maitohorsman kukkia ja mesiangervoa mehuaineksiksi ja kakunkoristeeksi. Sikalasta kun puuttuu sosiaalitilat ja syöttötuolit, niin päivällinen piti nauttia Pappan Diesel-Dartissa. Hyvin maistui. Sitten Puppelsson Manducassa selkään ja viihtyi pienen metsälenkinkin hyttysten syöttinä, kun annoin sille luottamustehtävän kantaa nokkamukinsa korkkia. Tärkeän tehtävän. Ei kerennyt valittaa yhtään.

  

Sitten kävikin niin onnettomasti, että Lentokapteeni Puppelsson sai elämänsä ensimmäisen flunssan. Ensin nukkui vähän tavallista huonommin yön. Sitten heräsi ja aivasteli. Jokaisella aivastuksella tuli noin puoli desiä räkää molemmista sieraimista. Emme vielä tässä vaiheessa olleet huolissaan, ei ollut muuta oiretta. Sitten sunnuntaina ei tullut enää räkää, mutta kääpiöstä kuului kauhea rohina sekä sisään- että uloshengittäessä. Niin lähdettiin sitten päivystykseen näytille. Viis tuntia valvomossa välillä avaavaa lääkettä hengitellen ja saturaatiota tarkkaillen ja sittenpä jouduttiin osastolle, kun ei loppunut apulihaksilla puuskutus. Pari yötä siellä piti olla, ja päivät tuossa pienessä huoneessa pääasiassa kahdestaan. Ahdisti minua ja ahdisti erityisesti Puppea. Ei ollut päikkäreille riippukeinua, eikä pimentäviä verhoja yöksi. Ja joka kerta kun nukahti, niin joku tuli ronkkimaan tai suhuttamaan lääkettä väkisin inhalaattorilla. Mutta tädit oli kivoja huolimatta siitä, että ne tuli keskellä yötäkin suihkimaan lääkkeitään ja ekana aamulla sai jumalattoman pahaa mehua. Puppelsson sai pienen kirjan kotiinviemisiksi ja se oli oikein mieluinen.

Nyt sitten jatketaan kotona inhaloiden neljä kertaa päivässä ja hyvin menee. Vissiin sen sairaalan tylsyyden ansiosta tuo on oppinut kiipeämään. Ja jos se haluaa syliin, se ryömii jalkoihin, oikaisee lentokoneasentoon, huutaa ja tehostaakseen yrittää ainakin purra nilkkaan. Lentokoneasentoon luonnollisesti. Äiten pieni ja reipas Lentokapteeni Puppelsson.